Ajankohtaista

Kiitos ja kumarrus kaikille innokkaille sirkustelijoille sekä vanhemmille kuluneesta kaudesta.

Syksyn ilmoittautumiset alkavat elokuussa;

1.8. alkaen vanhat oppilaat

6.8. alkaen uudet oppilaat

Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta, ryhmien aikatauluista ja hinnoista syyskaudelle 2012 ja kevätkaudelle 2013 löytyy sivuiltamme kesällä.

 

Aurinkoista Kesää!!

 

Opetus alkaa 10.1.2012.


”Rohkeus ja nauru ovat ihmisen perusoikeus myös työelämässä”, kuvaa sirkusalan ammattilainen Juha Ekorre kolme vuotta sitten perustamansa yrityksen liikeideaa.

Hän lähti mukaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen Creaent-hankkeen koulutukseen hakemaan vinkkejä.

Lisää aiheesta:

http://pienyrityskeskus.aalto.fi/fi/info/ajankohtaista/

view/2011-10-20/

 


Joulu ja uusivuosi on jo melkein ovella! Syyslukukausi jatkuu vielä 17.12. asti.

Tiistaina 6.12 , Itsenäisyyspäivänä, ei ole opetusta.

Kevätlukukaudelle ei vanhojen oppilaiden tarvitse ilmoittautua erikseen.

Mahdollisista ryhmän muutoksista voi kysellä sähköpostilla.

Ilmoitathan pian, viimeistään lukukausimaksun eräpäivään mennessä, mikäli ette jatka sirkustelua kevätlukukaudella. Näin voimme tarjota paikkaa jonossa oleville oppilaille.

Kevää lukukausimaksut tulevat sähköpostilla loppuviikosta.

 

Hauskaa joulunodotusta ja Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sirkustapahtuma, jolla on punainen nenä -takuu!

Tarjoamme ratkaisun koko pikkujouluohjelman tarpeisiin tai sirkusmausteeksi jo suunniteltuun ohjelmaan.

Sirkuspikkujouluissa voi tuntea lentävänsä! Sirkuksessa voit keinua trapetsilla, ajaa yksipyöräisellä, tasapainoilla vaijerilla ja nousta korkeuksiin pyramidin huipulle.

Sirkus tuo iloa koko työyhteisölle vuoden riemukkaimpaan tapahtumaan!

 

http://www.woltti.com/woltti-2/suomeksi-2/yrityksille/sirkuspikkujoulut

5.11 pyhäinpäivä, on normaali sirkustelupäivä!

 

Reipasta syksyä Woltista!

Syysloma on viikolla 41,  10. - 16.10, jolloin ei ole opetusta. Opetus jatkuu normaalisti syysloman jälkeen ja kauden viimeinen opetuspäivä on 17.12.2011.

Suurin osa ryhmistä on nyt syksylle täynnä, mutta ryhmiin voi edelleen ilmoittautua jonoon. Vapaista paikoista syksylle ja keväälle kannattaa tiedustella sähköpostilla woltti@woltti.com

Aurinkoista kesää Woltista!

Syksyn sirkus- ja tanssiryhmien ilmoittautumiset ovat alkaneet.

Ryhmät ja aikataulut ovat suureltaosin samat kuin keväällä.

Uutuutena syksyllä alkaa lasten breakdance ryhmä!

Vanhat oppilaat voivat ilmoittautua 1.8. alkaen ja uudet oppilaat ilmoittautuvat 8.8.2011 alken. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella sopivan ryhmän kohdalta. Lomakkeen lähettämisen jälkeen saat automaattisen vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta.

Lukukausivahvistus ja -maksu tulevat ilmoittamaasi sähköpostiosoiteeseen viikolla 34. Lukukausimaksu on maksettava ennen opetuksen alkua. Uudet oppilaat voivat kokeilla opetusta kerran ennen maksun maksamista.

Jos ryhmä on täynnä, vahvistusta ja lukukausimaksua ei lähetetä. Tarjoamme vapautuvia paikkoja kauden aikana tai paikkaa vastaavasta ryhmästä.

Syksyn ja kevään aikana mahdollisia vapaita paikkoja kannattaa tiedustella sähköpostilla woltti@woltti.com

Syyslukukauden opetus alkaa 29.8. ja päättyy 17.12.2011.Syyslomalla viikolla 41 ja Itsenäisyyspäivänä 6.12., ei ole opetusta.

Tervetuloa Wolttiin!

 

Aurinkoista kesää Woltista!

Syksyn sirkus- ja tanssiryhmiin ilmoittautumiset alkavat elokuussa.

Vanhat oppilaat voivat ilmoittautua 1.8. alkaen ja uudet oppilaat ilmoittautuvat 8.8.2011 alken. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella sopivan ryhmän kohdalta. Lomakkeen lähettämisen jälkeen saat automaattisen vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta.

Lukukausivahvistus ja -maksu tulevat ilmoittamaasi sähköpostiosoiteeseen viikolla 34. Lukukausimaksu on maksettava ennen opetuksen alkua. Uudet oppilaat voivat kokeilla opetusta kerran ennen maksun maksamista.

Jos ryhmä on täynnä, vahvistusta ja lukukausimaksua ei lähetetä. Tarjoamme vapautuvia paikkoja kauden aikana tai paikkaa vastaavasta ryhmästä.

Syksyn ja kevään aikana mahdollisia vapaita paikkoja kannattaa tiedustella sähköpostilla woltti@woltti.com

Syyslukukauden opetus alkaa 29.8. ja päättyy 17.12.2011.Syyslomalla viikolla 41 ja Itsenäisyyspäivänä 6.12., ei ole opetusta.

Tervetuloa Wolttiin!

Aurinkoista kevättä Woltista!

Woltin kevätlukukausi päättyy lauantaina 7.5.2011.

Kevään päätöksenä 14.5. Woltissa on avoimet ovet ja avoimet vapaat harjoitukset kaikille oppilaille naperoista aikuisiin. Tervetuloa sirkustelemaan ja pyydä kaverikin mukaan!

Erityistä ohjausta ei tapahtumassa ole ja lapset voivat sirkustella vain aikuisten seurassa. Aikataulut ja ohjelma liittyy VPK:n 95v. juhlaan ja luvassa on palonäytöksiä ja sirkushuveja.

Woltin tilat ovat  auki klo 10.00 -14.00 Huom! Sirkustilassa voi harjoitella vain sisäliikuntavarusteissa!

  • klo 10-12 vapaa sirkusharjoittelu lapset+ aikuiset, uusien tilojen esittely.
  • klo 12-14 vapaa sirkusharjoittelu aikuiset, uusien tilojen esittely.

 

Breakdance- kurssi 19.5 ja 26.5.

Kohti liekkejä!

Woltissa järjestetään kaksipäiväinen Breakdance alkeiskurssi, joka on tarkoitettu 7-14 vuotiaille lapsille ja nuorille. Kurssin ohjaajana toimii Tuomas “Tumba” Määttä, joka on kokenut breikkaaja ja liikunnanohjaaja. Breakdance sopii kaikille tanssista, akrobatiasta ja liikunnasta kiinnostuneille tytöille ja pojille.

  • 19. ja 26.5., klo 16.00 - 17.30 Break I (7-10 vuotiaat)
  • 19. ja 26.5., klo 18.00 - 19.30 Break II (10-14 vuotiaat)

Ilmoittautuminen kurssille: woltti@woltti.com

  • otsikoksi: Break I (7-10 v.) tai Break II (10-14 v.)
  • osallistujan nimi- ikä
  • huoltajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköposti

Break -kurssin hinta on Woltin oppilaille 35€ ja muille oppilaille 40€. Ilmoittautumisen jälkeen saatte vahvistuksen ja maksun s-postilla. Kurssille mahtuu 20 oppilasta. Muutokset ovat mahdollisia.

Syksyllä 2011 Woltin tarjonta laajenee jälleen. Sirkus ja Streetdance -ryhmien lisäksi aloitetaan vakituiset Breakdance -ryhmät.

 

Ilmoittautuminen Syksyn 2011 opetusryhmiin alkaa elokuussa.

Vanhat oppilaat voivat ilmoittautua vkolla 31 ja uudet oppilaat vk. 32. alkaen.

Sirkus ja tanssiryhmien aikataulut ovat suurelta osin samat kuin keväällä ja mahdollisesti ryhmiä tulee lisää. Lisätietoja syksyn ohjelmasta päivitetään kesän aikana.

Ilmoittautuminen sirkusleirille jatkuu, muutamia paikkoja on vielä jäljellä!

Woltti Kesäsirkus 2011 kesän riemukkain liikuntaleiri.

Kesäleirit järjestetään 6. - 17.6 Woltissa.

Vuoden alusta Woltti sai hallintaansa 190 neliöä lisää tilaa ja tilojen remontointi on hyvässä vauhdissa.

Nykyisten sirkustilojen yhteyteen saadaan lisää harjoitussaleja, studio, toimisto ja tarjoilutiloja. Tilat valmistuvat käyttöön huhti- toukokuun aikana.

ukko
Woltti Facebookissa: